Uutiset
14.10.2022
Pennut saivat kaikki ihanat kodit ja kotiin jäi Tundra (Arcticus Fauna Order of the Phoenix) ja sijoitukseen meni Hilma (Arcticus Fauna Obliviate). Nykyisin tulee useammin päivitelyä meidän menoa kennelin intsagram sivulle @arcticus fauna niin siltä näkee palon paremmin erilaisia tuloksia ja kuulumisia.
Darrasta tuli elokuun alussa myös Suomen hyppyvalio!

26.4.2022
Pennut syntyivät 16.4.2022, 3 narttua ja 2 urosta.

23.2.2022
Pentuja tulossa Abba x Kassu yhdistelmästä huhtikuun puolivälissä tsekkaa Pentuja- osio.
Darra tosiaan ei saatu kantavaksi viimeisestäkään yrityksestä vuosi sitten joten se steriloitiin. Elokuussa -21 kisattiin meidän esimmäiset agilityn-SM kisat ja joulukuussa Darra sai Suomen agilityvalion arvon.

23.3.2021
Valitettavasti jatketaan ikävillä uutisilla sillä yhteisomistuskoirani Mysti (Silvertales Pearl Percussion) on saanut atopia diagnoosin joten se jää pois jalostuksesta. Onneksi Mystille on löydetty sopiva lääkitys ja se näyttäisi auttavan.
Darralle toivotaan pentuja tälle keväälle, se on siemennetty (koko eron takia) maaliskuun puolivälissä ja huhtikuun puolivälissä mennään ultraan tsekkaamaan tilanne. Darran lisääntymiselimet ultrattu ja tutkittu ettei mitään fysiologista estettä pitäisi olla ja on ollut aiemmin nalkissa yhden uroksen kanssa ja Remulla aiempi pentue luonnollisesti astuttu. Koko eron takia ei saatu astutusta luonnollisesti onnistumaan, joten kokeiltiin nyt vielä näin. Toki jos synnytyksessä/ seuraavassa sukupolvessa olisi lisääntymisen kanssa ongelmaa niin täytyisi se ottaa huomioon että käytetäänkö jalostukseen ollenkaan.

4.1.2021
Ikäviä uutisia tuli loppuvuodesta suomenlapinkoira kasvateistani kun Ranskassa asuvalla Varpulla (Arcticus Fauna New Year's Fireworks) todettiin posterior polaarinen katarakta eli siis kaihin alku, joten sitä ei jalostukseen käytetä. Siskonsa Tuikku jää myös pois jalostuksesta. Täällä on unohtunut mainita myös Lucan (AF NY Champagne) hyvät terveystulokset B/B lonkat ja terveet silmät, kiitos omistajille tutkimisesta!
Tämä vuosi oli hyvin erikoinen harrastusten osalta kun korona peruutti lähes kaikki näyttelyt ja itselle tuli täysin näyttelytön vuosi sitten viimeisen 13 vuoden näyttelyissä ravaamisen jälkeen. Agility puolikin sai oman osansa kun treenitkin oli tauolla sekä Darran kaksi astutus yritystä keskeyttivät kautta lisäksi reilusti, kuitenkin kisattiin 24 starttia joista 6 tulosta. Moni rata hylkääntyi kontaktille palauttamisen/uusimisen jälkeen, mutta loppu kautta kohden näytti jo aika lupaavalta että eiköhän nollia, jossain vaiheessa ala tulla kun opitaan miten homma kulkee korkeammassa vireessä. Kesällä käytiin myös Faunan ja Darran kanssa lyhyet rallytoko kurssit ja tarkoitus olisi palata sen pariin ainakin Faunan kanssa ensivuonna.
Tälle vuodelle yritetään Darran astuttamista vielä kerran, uros selviää lähiaikoina.

22.9.2020
Valitettavasti Darran astutus ei tuottanut toivottua lopputulosta kun ulta näytti tyhjää, tarkoituksena on yrittää astuttaa Darra vielä kerran ensi keväällä eri uroksella. Jos silloinkaan ei onnistu niin joudutaan hyväksymään ettei sille pentuja saada.
Keeshondien erikoisnäyttelyyn oli tarkoitus osallistua useamman koiran voimin, mutta Mystin ja Faunan ollessa karvattomia vain lauman etäjäsen Beau käväisi kehässä ollen hienosti PEK1 KP Kirsi Honkasen arvostelemana.

23.8.2020
Darra on onnistuneesti astutettu Kassulla, nyt vain odotamme sormet ristissä ultraa kuukauden päähän, että tuottiko tämä tulosta.
Darran kanssa käytiin kesä-elokuussa kisaamassa agissa Laukaassa, Oulussa, Kajaanissa ja Raahessa saaden monta hyllyä ja muutamia tuloksia muttei ihan nollia. Vauhti on kasvanut radoilla, joten kunhan kartturi oppii pysymään matkassa ja kertoa jarrusta niin jää vähemmälle ne pienetkin virheet.
Heinäkuussa etälaumaamme liittyi Ranskalainen vahvistus Royal Silver du Russillon eli tutummin Beau. Beau on yheisomistuksessa Taru Hankelan ja Roosa-Maria Rovion kanssa. Beau korkkasi jo ensimmäiset näyttelynsäkin ollen PPEK1 KP VSP-pentu Helsingin pentunäyttelyssä, sitä tullaan näkemään myös rally-tokon parissa ainakin. Beaun kuva Roosa-Maria Rovio

8.6.2020
Pentuja osioon lisätty tiedot tulevasta yhdistelmästä! Darra siis astutetan Kassulla eli Waatan Daucuksella. Mahdollisesti myös sijoitusnarttu etsii kotia jos vain pentuja saadaan.

20.4.2020
Darran astuttaminen ei valitettavasti onnistunut tammikuun juoksuun (eivät jääneet nalkkiin), joten Darra astutetaan eri uroksella seuraavaan juoksuun. Seuraavan juoksun pitäisi alkaa noin heinä-elokuussa. Kunhan uros on lyöty lukkoon niin laitan lisätietoja pentuja osioon! Darran silmät ja polvet tutkittiin uudellen terveiksi sekä sydän kuunneltiin terveeksi myöskin.
Viime vuoden lopulla käytiin vielä Darran kanssa Voittaja näyttelyissä Helsingissä tällä kertaa täysin ilman pohjavillaa. Kaljurotta kuitenkin sai erinomaisen ja luokan 3. sijan molempina päivinä, josta saa olla tyytyväinen. Kuva Jasu Sakko. Messarista tarttui myös ajatus mukaan uudesta etälauman jäsenestä. Siispä viikkoa myöhemmin kävin hakemassa Tarulta pienen pörröisen joululahjan itselleni ja Jasulle.

Osaomistuksen tänne Ouluun Jasulle muutti siis Mysti eli Silvertale's Pearl Percussion. Mystin emän on Eerondaali Vendetta ja isä Trumpet's Teardrops On My Guitar. Mystin mummon sukua löytyy Darran ja Faunankin takaa, mutta muuten saatiin uusia linjoja. Mysti on osoittautunut hauskaksi värkiksi, sen puuhia seuratessa ei tule tylsää. Kiitos Tarulle ja Jasulle tämän mahdollistamisesta!
Korona kevään takia harrastusrintamalla on ollut hiljaista vaikka suunnitelmissa oli jotain aivan muuta. Treenattu ollaan oman mielen mukaan ja lenkkeilty paljon. Toivotaan että loppu vuodesta tilanne olisi jo parempi.

19.11.2019
Valitettavasti Darra jäi pakastesiemennyksestä tyhjäksi ja pentuja ei saatu. Darra astutetaan luonnollisesti seuraavasta juoksusta noin helmikuun puolivälissä, lisätietoja pentuja osiosta!
Darran kanssa ollaan korkattu agilityssä kolmosluokkien kisat ja saatu hyviä tuloksia, sertitkin ovat olleet lähellä(kuva Reima Mukkala). Kävimme lokakuussa Harstadin näyttelyssä jossa Irina Poletaeva pisti Darran rotunsa parhaaksi, saaden nord-sertin sekä normaalin sertin ja näin tullen Norjan Muotovalioksi :)! sekä kirsikkana kakun päälle Arne Foss nosti Darran RYP4 pallille. Kävimme myös pyörähtämässä Jyväskylässä VAL ERI tuloksella.
Darr

4.7.2019
Darran juoksut ovat alkaneet joten pentuja pistetään tilaukseen parin viikon sisään ja toivottavasti meillä on syyskuussa kessun pentuja. Kurkkaa lisätietoja pentuja osiosta!

12.5.2019
Huhtikuussa startattiin Darran kanssa kolmissa agilitykisoissa Oulussa. Tuloksina ohjaajan mokia 2x 10vp, 2x5vp. Sitten putkeen menneitä 3x nollarata & LUVA, 1.sijoitus -> menolippu kolmosiin! Kisoista jäädään nyt tauolle ja treenataan siihen asti kun juoksut alkavat.
Varpu (AF New Year's Fireworks) on terveystarkastettu Ranskassa, lonkat B/B, kyynärät ja polvet 0/0, silmät terveet. Prc-pra ja pompen terve, DM terve tai kantaja vanhempien perusteella.

4.4.2019
Maaliskuun lopulla käytiin Virossa Tallinnassa, jossa Darra VAL1 ERI SA PN1 VSP SERT-> Viron muotovalio -> Baltian muotovalio! Tuomarina Stefan Sinko. Näin täyttyi Darran näyttelytavoiteet ennen pennun teko hommia :) . Eli virallisesti hän on CIB, POHJ, FI, SE, DK, BALT, EE, LT, LV MVA Eerondaali Deathly Hallow. Nyt hetki keskitytään agilityyn ja kesällä toivottavasti pistetään pieniä kessun alkuja tilaukseen. 2019 aloitettiinkin sitten Ruotsissa Göteborgissa Darra VAL1 ERI SA PN1 NORD-SERT SERT -> Ruotsin muotovalio -> Pohjoismaiden muotovalio! Tuomarina Leif-Herman Wilberg. Toisena päivänä VAL1 ERI SA PN2, tuomarina Ann-Christin Johanssen. Darra pärjäsi keeshond ry:n vuoden narttu kisassa hienosti viidennelle sijalle(jaetulle) vähäisillä Suomen näyttelykäynneillä. Joulukuussa 2018 Voittaja näyttelyt Helsinki Lauantaina Darra VAL3 ERI kovatasoisessa valioluokassa ja Sunnuntaina hän räjäytti potin puoliturkkisena häviten vain emälleen VAL2 ERI SA PN2 vara-Cacib-> CACIB -> KANSAINVÄLINEN MUOTOVALIO! Tuomareina Svend Lövenkjaer ja Bo Skalin. Marraskuussa käytiin Norjassa Pohjoismaiden & Norjan voittaja näytelyissä Oslossa täysin karvattoman Darran kanssa, joten saa olla tyytyväinen VAL1 ERI SA PN3 ja VAL4 ERI tuloksiinkin. Lokakuussa marraskuussa käytiin kahdet agilitykisat josta ensimmäinen Luva kakkosista Darralle. Elokuussa Tanskassa Bronholmissa Darra VAL1 ERI SA PN1 ROP CACIB SERT -> Tanskan muotovalio! tuomarina Kitty Sjong. Toisena päivänä VAL2 ERI SA PN2 vara-Cacib tuomarina Thomas Rohlin. |
11.8.2018
Kesä on ollut Darran harrastusaikaa. Agilityssä kisattiin Kajaanissa hyl ja nolla, LUVA ja sijoitus 1. ja Tyrnävällä hyl ja nolla, sij.3, OIVA-> nousu kakkosluokkaan!
Näyttelyistä:
Rovaniemi Nord AVO1 ERI SA PN2 vara-sert ja vara-nordsert, tuomari Redlicki Miroslaw
Tromssa KV EH1(liian hyvät liikkeet :D), tuomari Ambjörn Lindqvist
Gällivare Nord AVO1 SA PN3 NORD vara-sert,
Kemi KV AVO1 ERI SA PN2 vara-Sert vara-Nordsert, tuomari Göran Bordegård
Kuopio KR AVO1 ERI SA PN1 VSP SERT-> SUOMEN MUOTOVALIO -> LIETTUAN JA LATVIAN MUOTOVALIO, tuomari Marie Petersen
Kuopio Nord AVO1 ERI SA, tuomarina Michael Leonard joka kehui Darran kehän kauneimmaksi koiraksi,muttei voinut Darraa ylemmäs nostaa hänelle liian ahtaiden takaliikkeiden takia
Kuopio KV AVO2 ERI SA, tuomarina Hilkka Salohalla

21.5.2018
Darra starttasi agilityuransa yhdellä hyppyraralla OKKn kisoissa huhtikuun lopussa. Tuloksena nolla, LUVA ja sijoitus 2. Myöskin Faunan kanssa kisattiin hyl sekä nopea nolla rata.
16-17.3. Riika kv
Darra NUO1 ERI SA PN2 SERT ja NUO1 ERI SA PN3
Tuikku JUN1 ERI ja JUN1 ERI SA Jun- SERT-> LATVIAN JA BALTIAN JUNIORIMUOTOVALIO!
Maaliskuussa käytiin myös kokeilemassa porojen paimennusta Tuikun, Unnan ja Lukan kanssa, kaikista näytti löytyvän moottoria siihenkin puuhaan.

4.2.2018
27.-28.1. Kaunas kv:t
Darra, NUO1 ERI PN2 vara-Cacib-> CACIB ja NUO1 ERI PN1 SERT CACIB ROP, Tuomareina Rony Dodejins, Alankomaat ja Revasz Khomasuridge, Venäjä.
Tuikku, JUN1 ERI PN1 Jun-SERT VSP ja JUN1 ERI Jun-SERT-> LIETTUAN ja VIRON JUNIORIMUOTOVALIO! Tuomarit: Rony Dodejins, Alankomaat ja Jean-Claude Klein, Ranska.
14.1. Kajaani kv
Vuosi startattiin Kajaanissa ja Darra hienosti 33 kessun poppoosta NUO1 ERI SA PN1 SERT CACIB VSP, tuomari Hedi Kumm, Viro.

13.12. Darra, Eerondaali Deathly Hallow terveyskuvattiin hyvin tuloksin. Lonkat C/C, kyynäret 0/0, polvet 0/0, selkä VA0 LTV0, silmät terveet.
8.-10.12. Voittaja näyttelyt 2017
Sisu, Arcticus Fauna New Year's Tin voitti junioriluokan sunnuntaina Voittaja näyttelyssä 18:sta kisakumppanista ja sai Juniori Voittaja 2017- tittelin! Tuomarina Kurt Nilsson, Ruotsi. Sisun viikonlopun tulokset: ERI, EH, JUN1 ERI SA JV-17. Emänsä Tinka edusti myös matami mitoissa: VAL1 ERI SA, ERI ja VAL4 ERI SA.

29.11.2017
16.7. Darra Oulu kv:ssa JUN1 ERI SA PN2 SERT, tuomarina Beradze Iuza
5.8. Siikajoen ryhmänäyttelyssä Darra JUN1 ERI SA PN1 SERT ROP, tuomarina Pirjo Aaltonen. Myöskin N-pentue korkkasi näyttelykehät pentuluokassa. Luca (Arcticus Fauna New Year's Champagne) PEK1 KP ROP-pentu ja Tuikku (AF New Year's Eve) PEK1. Tuikullekkin hieno arvostelu, muttei KP:ta kun kevensi painiessa hieman satuttamaansa jalkaa. Lappalaisilla tuomarina Hannele Jokisilta.
4.& 5.11. Tartto kv:ssa Tuikku korkkasi junnuluokan ja Darra nuortenluokan.
Lauantaina: Tuikku JUN1 ERI SA JUN-SERT JUN-ROP PN2, tuomarina Perttu Stålberg. Darra NUO2 ERI tuomarina Jean-Claude Klein.
Sunnuntaina: Tuikku JUN1 ERI SA JUN-SERT JUN-ROP PN3, tuomarina Jean-Claude Klein. Darra NUO1 ERI SA PN2 SERT vara-CACIB-> CACIB, tuomarina Oleg Yanchev
Terveysasiaa: Tinkan ensimmäisen pentueen (Maijuntuvan kennel) kaksi jälkeläistä on tutkittu DM:än eli Degeneratiivisen Myelopatian osalta. Toinen on terve ja toinen kantaja. Pentueen isä on testattu terveeksi tutkittu, joten näiden tietojen perusteella Tinka on DM-kantaja.

16.6.2017
8.4. Darra Vaasa kv:ssa JUK2 ERI SA "PN5" vara-SERTI.
20.5. Fauna kanssa saatiin Muhoksella toinen hyväksytty tulos rally-tokon alo luokassa.
27.5. Fauna kanssa saatiin Oulussa kolmas hyväksytty tulos rally-tokossa joten -> koulutustunnus RTK1!
29.5. Faunan kanssa agility kisoissa hieman yli aikainen nolla ja hylky.

11.3.2017
Tinkan pennut ovat lähteneet pari viikkoa sitten uusiin koteihinsa. Kotiin jäi Arcticus Fauna New Year's Eve "Tuikku" ja yhteisomistukseen Ranskaan lähtee Arcticus Fauna New Year's Fireworks "Varpu".
4.-5.3. Darran kanssa käytiin Liettuassa näyttelyissä, joista se sai molempina päivinä Erin ollen luokkansa toinen siskonsa jälkeen.

31.12.2016
29.12.2016 Pennut syntyivät, 3 urosta ja 3 narttua. Lisää pentuja osiossa.
11.11 Darra Voittajassa PEK2 KP siskonsa mennessä edelle. Darra sisaruksineen muodosti kasvattajaryhmän joka oli pentunäyttelyn BIS4-kasvattajaryhmä.
10.11. Darra Helsinki Winnerissä PEK1 KP PN1 ROP-pentu kahdeksasta pennusta!
4.11.Faunan kanssa yksi startti Okkn kisoissa Oulussa. Puhdas rata ja sijoitus 1. joten saimme viimeisen Luvan ja siirto 3.luokkaan!
3.12. Faunan kanssa startattiin ensimmäistä kertaa rally-toko kisoissa ja saimme 98/100 pistettä

9.11.2016
30. & 31.10 Tinka kaksoisastutettu, lisätietoja pentuja- sivulta.
5. & 6.11 Kävimme Tanskassa Pohjoismaiden ja Tanskan Voittaja näyttelyissä. Mukana omista koirista vain Darra. Lauantaina Darra ROP-pentu ja sunnuntaina PEK2.

18.10.2016
Sivut luotu! Sivut ovat vielä pahasti kesken, mutta päivittelen pikkuhiljaa aina lisää.
Lokakuun aiempia uutisia:
8.10. Darra testattiin sopivaksi Karva-Kaveri toimintaan. Tinkan silmät peilattiin jälleen terveeksi, joten se astutetaan seuraavasta juoksusta. Lisää pentue suunnitelmasta pentuja-osiossa.
9.10. Lappalaiskoirien syyserikoisnäyttely Tornio. Tinka VAL2 ERI SA PN4 seitsemästäkymmenestä nartusta! Tinkan aikaisemmasta pentueesta olivat näytillä Maijuntuvan Mopo Karkaa "Esko", M. Lyyti Kirijottaa "Lyyti" ja M. Mummo Lumessa "Nanna". Lyytille ja Nannalle erinomaiset ja Eskolle AVO1 ERI SA PU2 SERTI!